Seuraako kieltoilmaisusta mitään hyvää?

Ilona Tanskanen
Seuraako kieltoilmaisusta mitään hyvää?

Kieltoilmaisut ovat huonossa huudossa; ei-sanaa saatetaan karttaa valittajan tai pahanilmanlinnun, muutosvastarinnan, leimaa peläten. Ne otetaan usein vastaan puolustautuen.  Kieltoilmaisuilla on kuitenkin tehtäviä: niillä kerrotaan tilanteesta, jota kommentoidaan, ja samalla siitä, mitä pidetään odotuksenmukaisena tai kulttuurisena normina. Kieltoilmaisuilla voidaan myös hienovaraisesti pyytää jotakin.

Millaisia kielellisiä tekoja voidaan tehdä ilmaisulla: ”En ole syönyt tänään mitään”? Merkityksenanto ja tulkinta ovat sidoksissa tilanteeseen, jossa ilmaisu esitetään. Esimerkki-Ilmaisu kuvaa ensinnäkin todellisuuden tilaa: kertoja esittää, että hän ei ole syönyt mitään puheena olevana päivänä. Todellisuuden kuvaamisen lisäksi väitteellä on muitakin mahdollisia tehtäviä. Mikäli repliikki esitetään esimerkiksi työpaikalla lounasajan tuntumassa, ilmaisu voi ennakoida kutsua tai toimia kutsuna lähteä lounastamaan yhdessä keskustelukumppanin kanssa. Esimerkkinä esitetty kieltolausuma toimii tällöin hienovaraisena pyyntönä.

Kieltolausumat kertovat odotuksista ja kulttuurisista normeista

Kieltolausuma herättää myönteisen väitteen ja esittää sen odotuksenmukaisena tilanteessa. Näin tapahtuu seuraavissa esimerkeissä:

a) ”En välittänyt siitä, mitä hän sanoi.”
b) ”Ei siinä mitään uutta ollut.”
c) ”Kukaan ei sanonut siihen mitään.” 

d) ”Siinä ei ollut sitäkään.”

Kieltolausumat implikoivat, että odotuksenmukaista olisi ollut

a) välittää siitä, mitä hän sanoi
b) että jotain uutta olisi ollut tai esitetty
c) että joku olisi kommentoinut
d) että jotakin olisi ollut.

Asiakastyössä kieltoilmaisuilla on annettavaa: ne viestivät siitä, mitä puhuja, asiakas tai työntekijä, pitää tilanteessa odotuksenmukaisena. Kieltoilmaisut viestivät asiakkaan toiveista – joihin voi tarttua ja lähteä rakentamaan vuorovaikutussuhdetta asiakasta palvelevaksi ja pyrkiä vastaamaan asiakkaan toiveisiin.

Kiellolla voidaan myös esittää jokin asia tavallisena ja samalla luoda kulttuurista normia esimerkiksi lakitekstissä. Ensimmäisessä suomalaisessa lastensuojelulaissa (1936, 8. §) velvoitetaan huoltolautakunta ryhtymään toimenpiteisiin, ”jos lapsi on yhteiskunnan huollon tarpeessa sen takia, -- etteivät vanhemmat sairauden, ymmärtämättömyyden, juoppouden tai muiden sellaisten syiden tai olosuhteiden takia anna hänelle tarpeellista hoitoa ja kasvatusta, eikä siitä muutenkaan ole huolta pidetty -- ” Esimerkissä kieltoilmaisu implikoi, että tavallisesti vanhemmat antavat lapselle tarpeellisen hoidon ja kasvatuksen. Kolmannessa lastensuojelulaissa (2007, 70. §) säädellään kieltämällä eristämistä: ”Eristämistä ei saa määrätä laajempana eikä pidemmäksi ajaksi kuin lapsen huolenpito ja hoito välttämättä edellyttää.” Kieltäminen implikoi, että eristäminen tekstissä kuvatussa tilanteessa voisi odotuksenmukaisesti toteutua laajempanakin, mutta tämä kielletään.

Kieltoja keskusteluissa ja keinona tehdä kielellisiä tekoja on tutkittu kielentutkimuksen, etenkin soveltavan kielitieteen parissa.  Esimerkiksi Mia Halonen on kirjoittanut aiheesta artikkelissaan Mä en sit siihe sanonu mitää. Raportit sanomatta jättämisestä ja evidentiaalinen partikkeli sit(te(n)) keskustelun kertomuksissa (Virittäjä 2/2005).

Ilona Tanskanen

FM, suomen kielen ja viestinnän lehtori
Turun ammattikorkeakoulu
ilona.tanskanen@turkuamk.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä?