Mitä tapahtuu, kun ei tee mitään - tietoisuustaidot tietotyössä

Johanna Lintinen
Mitä tapahtuu, kun ei tee mitään – tietoisuustaidot tietotyössä

Tietoisuustaidot eli mindfulness on ilmiö, jolta ei voi tänä päivänä välttyä. Mindfulnessia tarjotaan johtajille ja urheilijoille, kaupoista löytyy jopa mindfulness-värityskirjoja. Suomen Lääkärilehden mukaan tietoisuustaitoja hyödynnetään esimerkiksi psykoterapioissa ja kroonisten sairauksien hoidossa. Tietoisesti eläminen eli mindful living arvioitiin vuoden 2014 yhdeksi merkittävämmäksi trendiksi. Time-lehti kuvasi viime vuonna ilmiötä kansijutussaan otsikolla The mindful revolution.

Mistä on kyse? Lyhyesti ilmaistuna tietoisuustaidoissa harjoitellaan kykyä keskittyä nykyhetkeen. Taitoa vaalitaan esimerkiksi pysähtymällä päivittäin kymmenen minuutin ajaksi havainnoimaan, miltä hengitys tuntuu vartalossa, mitä ääniä voi kuulla ympäristössään tai miltä lattia tuntuu jalkojen alla. Vastaavasti myös ajatuksia ja tunteita tarkastellaan tulevina ja menevinä asioina, eikä niiden sisältöä jäädä sen suuremmin analysoimaan. Keskittymiskyky on kuin lihas, jota voi harjoittaa: kun huomaa uppoutuneensa ajatuksiin, huomio siirretään takaisin esimerkiksi hengitykseen. Olennaista on siis olla läsnä juuri meneillään olevassa asiassa ilman tuomitsemista tai tunteella reagoimista, hyväksyvästi havainnoiden.

Miksi pitäisi olla läsnä? Eikö ole ok, jos iloitsee tulevasta viikonlopun ulkomaanmatkasta tai mieli käy läpi huomisen seminaarin pääkohtia? Ihmisen mielelle on tyypillistä, että ajatukset harhailevat muihin asioihin kuin siihen, mitä tapahtuu juuri nyt. Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tällainen mielen vaeltelu asiasta toiseen on eräs syy ihmisten onnettomuuteen. Tutkimuksessa havaittiin, että peräti 47% valveillaolon ajatuksista koskee jotakin muuta asiaa, kuin sitä mitä juuri nyt tapahtuu. Tutkimuksessa huomattiin myös, että ihmiset olivat vähemmän onnellisia, kun ajatukset olivat jossain muualla kuin juuri nyt käsillä olevassa asiassa. Myös työssä on tyypillistä, että ajatukset harhailevat muualle kuin oleellisiin työtehtäviin, sosiaalinen media tai uutissivustot vievät huomiomme. Oman elämän ajatukset tulevat väistämättä työpaikalle mukaan.

Tutkimukset viittaavat siihen, että suotuisampaa olisi pitää ajatukset tässä ja nyt. Tutkimustulokset tietoisuustaitojen harjoittamisen hyödyistä ovat kiinnostavia. On havaittu, että tietoisuustaitoharjoittelu lisää työmuistin kapasiteettia, auttaa ahdistuksen hoitoon, lievittää stressiä, parantaa keskittymiskykyä sekä voi auttaa tietotyöntekijää keskittymään samanaikaisesti usean tehtävän kanssa työskentelyssä.  Tietoisuustaitojen harjoittelua on tutkittu esimerkiksi Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilaiden parissa, kun haluttiin selvittää harjoittelun vaikutuksia hyvin stressaavassa elämäntilanteessa. Tutkimuksessa havaittiin, että mindfulness-harjoittelut vaikuttivat aivojen työmuistin kapasiteettiin. Tätä kautta paljon harjoituksia tehneet sotilaat kokivat vähemmän negatiivisia tunteita ja enemmän positiivisia. Riittävä tietoisuustaitojen harjoittelu voi siis ilmeisesti auttaa suojautumaan voimakkaan stressin aiheuttamilta toimintakyvyn häiriöiltä.

Myös yrityksissä on havahduttu näihin hyviin vaikutuksiin. Esimerkiksi Google tarjoaa työntekijöilleen lukuisia kursseja, joista yksi suosituimmista on mindfulnessiin, tunneälyyn ja neurotieteen löydöksiin perustuva Search inside yourself. Myös Suomesta löytyy esimerkkejä yrityksistä, joissa on otettu mindfulness käyttöön. Esimerkiksi ohjelmistotalo Vincitillä toteutettiin kuuden viikon mindfulness-hanke, johon osallistui lähes puolet yrityksen työntekijöistä. Työpaikalla on tarjolla huoneita, joissa voi tehdä mindfulness-harjoitteluja.

Yritysten lisäksi tietoisuustaitoja valmennetaan myös yliopisto-opiskelijoille. Esimerkiksi New Yorkin yliopiston ja Stern School of Businessin opiskelijoilla on mahdollista osallistua mindfulness-kursseille. Nämä tulevaisuuden asiantuntijat ja johtajat päätyvät työskentelemään olosuhteissa, joissa paineet ovat suuret, muutos jatkuvaa ja tahti nopeaa. Myös opiskeluaikana kalenterit ovat jo täynnä ja tavoitteet korkealla. Mahdollisuus stressiin ja uupumukseen on siis todellinen. Opiskelijoille tarjotaan Mindfulness in Business -kurssia, jolla he voivat harjoitella tietoista läsnäoloa. Näin opiskelijat pääsevät jo aivan uransa alkuvaiheessa harjoittelemaan taitoja, joista on todennäköisesti hyötyä myöhemmin työelämässä.

Tietoisuustaitojen harjoittaminen tulee tarpeeseen. Kamppailu negatiivisia tunteita, stressiä ja työuupumusta vastaan on valitettavan yleistä tietotyössä. Tietoisuustaitojen opettelu voi olla hyvä työkalu tunnistaa ajoissa stressin oireita, sekä parantunut keskittymiskyky voi auttaa saamaan työtehtäviä tehtyä, mikä on motivoivaa. On hyvä, että näitä taitoja opetetaan jo ennakolta, ettei tarvitsisi oppia stressinhallintaa kantapään kautta sairaslomalta käsin.

Mindfulness herättää myös ennakkoluuloja. Itsekin suhtauduin aluksi ilmiöön hyvin epäilevästi. Ajattelin, että kyseessä on ohimenevä lifestyle-bloggaajien hypetys tai kivoja auringonlasku-kuvia Instagramissa sopivalla hashtagilla. Käsitykseni muuttui, kun perehdyin tutkimuksiin, joissa osoitettiin tietoisuustaitojen rooli negatiivisten tunteiden kanssa elämisessä. Päädyin lopulta haastamaan ennakkoluuloni, lataamaan Headspace-nimisen sovelluksen ja uhraamaan kymmenen minuuttia työaikaa hengityksen ja kehon tuntemusten havainnointiin. Huomasin, että yksinkertaisesti se, että ei tee yhtään mitään, olikin yllättävän virkistävää ja tärkeää päivittäisen jaksamisen kannalta. Kahden kuukauden harjoittelun aikana myös keskittymiskyky tuntuu parantuneen. Töissä ja opiskeluissa tästä taidosta on ollut hyötyä.

Mindfulnessia on syytä tarkastella myös kriittisesti. Myös tietoisuustaitoharjoituksissa voi epäonnistua. Psykoterapeutti Maaret Kallio kertoo blogissaan, kuinka tietoisesta läsnäolostakin voidaan saada kuormittavaa, kun siihen suhtaudutaan pakonomaisesti. Läsnäoloon ei tulisikaan suhtautua kuin velvollisuuteen. Se ei ole syntiä, jos mieli harhailee tulevaan tai ajatukset ovat välillä Facebook-keskusteluissa. Kallio toteaakin oivallisesti, että “ihminen on kuitenkin vain ihminen ja ihmisen mieli harhaileva”. Myös Talouselämän artikkelissa kritisoidaan, mikäli vain itsensä johtamisen (kuten mindfulnessin) kautta haetaan tehokkuutta työhön – oman mielen hallinta ei muuta huonoja työn käytäntöjä, kuten turhaa sähköpostittelua, hyödyttömiä palavereja tai tarpeettomia raportteja.

Tietoisuustaitojen harjoittelun ei pidä itsessään olla päämäärä, vaan yksi hyödyllinen tapa vahvistaa omaa hyvinvointia ja kykyä keskittyä oleellisiin ja tärkeisiin asioihin. Muitakin hyödyllisiä keinoja tehostaa tietotyötä on, kuten edellä mainittu turhien käytäntöjen murtaminen. Toisaalta lupaavia tutkimustuloksia tietoisuustaitojen hyödyistä on runsaasti ja yritysten onnistuneet kokemukset puhuvat myös puolestaan. Itse kukin voi kokeilla, tapahtuuko mitään, jos vaikkapa parin viikon ajan pysähtyy päivittäin kymmenen minuutin ajaksi, eikä tee mitään muuta kuin havainnoi hengitystä sekä tulevia ja meneviä ajatuksia. Omia kokemuksia kannattaa kuunnella ja keskittyä siihen, mikä on hyödyllistä.

Johanna Lintinen

Tutkimusapulainen, TkK
Tampereen teknillinen yliopisto

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Mieluummin myönteisesti kasvoja suojellen kuin kieltoilmaisuilla

Ilona Tanskanen
Mieluummin myönteisesti kasvoja suojellen kuin kieltoilmaisuilla

Kieltoilmaisut kertovat kuulujalle puhujan odotuksista, kuten kirjoitin viime postauksessani. Kieltoilmaisut ovat kuitenkin vuorovaikutuksessa varsin kärjekäs ja riskialtis ilmaisukeino etenkin julkisessa tilanteessa. Yhden selitysmallin sille, miksi näin on, tarjoaa Brownin ja Levinsonin (1987) kasvoteoria.

Kasvoteorian mukaan meillä ihmisillä on universaali tarve tulla hyväksytyksi. Tämän ominaisuuden Brown ja Levinson nimeävät positiivisiksi kasvoiksi. Tuodessamme esiin, että joku ei ole suotavana pidetyn kaltainen tai ei ole tehnyt jotakin suotavana esitettyä, uhkaamme puhuteltavan positiivisia kasvoja. Positiivisten kasvojen eli hyväksytyksi tulemisen tarpeen lisäksi meillä ihmisillä on Brownin ja Levinsonin mukaan universaali tarve määrätä itse sen sijaan, että meitä määräiltäisiin. Tätä ominaisuutta kutsutaan puolestaan negatiivisiksi kasvoiksi. Niinpä kun kiellämme jotakuta tekemästä jotakin, uhkaamme hänen negatiivisia kasvojaan. 

Miten suhtautua positiivisiin ja negatiivisiin kasvoihin? 

Brownin ja Levinsonin mukaan (1987) meillä on vuorovaikutustilanteissa valittavanamme jokin viidestä superstrategiasta:

1) julkinen esittäminen ilman positiivisiin tai negatiivisiin kasvoihin kohdistuvan uhkan korjausta tai hyvitystä,
2) julkinen esittäminen positiivisiin kasvoihin suuntaavan korjaavan tai hyvittävän ilmaisun kanssa, 
3) julkinen esittäminen negatiivisiin kasvoihin suuntaavan korjaavan tai hyvittävän ilmaisun kanssa, 
4) ei-julkinen eli yksityinen esittäminen ja 
5) kasvoja uhkaavan esitystavan välttäminen.

Strategiavalintaan vaikuttavat sosiaalinen etäisyys, suhteellinen valta ja määräysvalta. 

Miten kasvojen suojelu näkyy arjessa? 

Arkisissa vuorovaikutustilanteissa kasvojen suojelu näkyy esimerkiksi kysymysten moninaisena käyttönä. Negatiivisten kasvojen eli itsemääräämisen suojelu saattaa ilmetä esimerkiksi siten, että suorien käskyjen ja kieltojen sijaan esitämme kysymyksen, esimerkiksi ojentaisitko salaattikulhon. Tällöin puhuteltava saa ainakin muodollisesti itse päättää, ojentaako kulhon vai ei. Työyhteisöjen kokouksissa vastuulliselta henkilöltä saatetaan kysyä, mitä puheena olevalle asialle kuuluu. Tällöin mahdollisesti positiivisia kasvoja uhkaavan asian toteaminen osoitetaan vastuullisen itsensä tehtäväksi.  

Kysymys on kohteliaisuudesta  

Kasvotyö tarkoittaa kohteliaisuutta erilaisissa tilanteissa. Kun joku kokee tulleensa loukatuksi, usein kysymys on joko negatiivisiin tai positiivisiin kasvoihin kohdistuneesta uhasta ilman korjausta tai hyvitystä. Kohteliaisuudessa ja strategiavalinnoissa olennaista on se, ovatko henkilöt toisilleen tuttuja vai vieraita.  Kohteliaisuus on kulttuurisidonnaista, eli eri kulttuureissa sama toimintatapa tulkitaan eri tavoin. Matti Larjavaara käsittelee aihetta ja erilaisia kohteliaisuuden lajeja perinpohjaisemmin Kielikello-lehden (2/1999) artikkelissaan Kieli, kohteliaisuus ja puhuttelu. 

Ilona Tanskanen

FM, suomen kielen ja viestinnän lehtori
Turun ammattikorkeakoulu
ilona.tanskanen@turkuamk.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Kone tietää tunteesi

Hannamari Lakkala 
Kone tietää tunteesi

Tekoälykeskustelu on vellonut hypoteesitasolla jo vuosikymmeniä, ja vähitellen teknologian edistysaskeleet alkavat tuoda älykkäästi oppivaa konetta lähemmäs nykypäivää ja realisoituvia käytännön sovelluksia. Tekoälyspekulaatioiden puuttuva palikka on kauan ollut tunneäly, mutta nyt tunneoppimisen alalle on noussut kourallinen lupaavia start-upeja, kuten Affectiva, Realeyes, Sension ja Emotient.

Re.Work Deep Learning –konferenssissa San Franciscossa 29.–30.1.2015 käsiteltiin koneoppimista aivotoimintaa jäljittelevien neuroverkkojen avulla. Yksinkertaisuudessaan koneoppimisen idea on, että kone oppii tekemästään ja pystyy kehittämään yhä tarkempia malleja eri aloille. Vaikka suurin osa koneoppimiskeskustelusta kiinnittyykin tällä hetkellä kuva- ja äänioppimiseen, oli tilaisuudessa puhumassa myös muutama tunneoppimisen kehittäjä.

Marian Bartlett Emotientilta esitteli demon Computer Expression Recognition Toolboxista (CERT), joka kameran avulla tunnistaa ihmisen kasvonilmeistä tunteet reaaliajassa. Demo kykenee tunnistamaan myös nopeita ja hienoisia ilmeiden muutoksia.

Bartlett kertoi CERTillä tehdystä tutkimuksesta, jolla selvitettiin tunteiden ja päätöksenteon yhteyttä ja koneen kykyä analysoida tuota yhteyttä. Tutkimuksessa otettiin uusi näkökanta psykologiassa tunnettuun testiin nimeltä ultimaatumipeli. Kyseisessä tutkimuksessa kaksi tutkimushenkilöä tekee päätöksen rahojen jaosta: Pelaaja 1 saa rahaa ja ehdottaa antavansa pelaajalle 2 siitä osan. Jos pelaaja 2 hyväksyy, molemmat saavat sovitun summan rahaa. Rationaalinen päätös pelaajalle 2 olisi aina hyväksyä tarjous, sillä silloin voittaa aina jonkin verran rahaa toisin kuin kieltäytyessään. Käytännössä rationaalinen päätös ei aina tapahdu.  Emotientin testaamassa versiossa tunteita tunnistava kone yritti ennustaa pelaajan 2 päätöksen rahasumman hyväksynnästä tai torjumisesta tarkkailemalla tämän kasvojen ilmeitä tilanteessa. Lopputulosta näin arvatessaan ihmiset olivat oikeassa 52 % kerroista, kun taas kone yllättäen huomattavasti useammin, 72 % kerroista. Syynä koneen ylivoimaisuuteen oli sen parempi kyky erotella tunteita toisistaan ja ennustaa niiden yhteyttä lopputulokseen. Ihmiset uskoivat pääsääntöisesti inhon ennustavan kieltävää lopputulosta. Testissä kävi kuitenkin ilmi, että viha ennusti negatiivista lopputulosta huomattavasti tarkemmin kuin inho. Kone pystyi erottamaan näiden tunnetilojen ilme-erot ja ottamaan nämä loogisesti ja analyyttisesti huomioon ennustuksessaan.

Bartlettin mukaan tunnetilojen tunnistamiselle on monenlaisia kaupallisia sovelluksia. Lääketieteen puolella depression diagnosointi voisi mullistua. Mitä tapahtuisi, jos depressio voitaisiinkin tunnistaa suoraan videokuvasta ilman turhia ja epätarkkoja itsearviointilomakkeita? Eräässä kokeessa jopa huomattiin, että kone arvioi kivun määrän usein paremmin kuin hoitaja, jolle etenkin jatkuva kipu oli vaikeaa huomata. Jatkuvaa kipua tunteva henkilö ei enää korosta kiputilaansa, vaan hänen tuntemuksensa ovat luettavissa hienovaraisemmista ilmeistä. Kone pystyy objektiivisesti ja herkästi huomaamaan myös tällaisia eroja, kun taas hoitaja saattaa verrata potilasta toisiin ja arvioida kivun määrän todellista pienemmäksi valituksen ja akuutin tuskan puuttuessa.

Erityisesti kaupallinen ala on osoittanut kiinnostusta tunneoppimista kohtaan. Markkinointi- ja mainosala hyötyisi paljon automaattisista sovelluksista, jotka analysoisivat käyttäjien tunnereaktioita mainoksiin.  Joshua M. Susskind, myös Emotientilta, kertoi esimerkkinä mainonta-analyysin, jonka he tekivät Super Bowl 2014 –urheilutapahtuman taukojen mainoksista: Emotient analysoi teatterissa peliä seuranneiden koehenkilöiden tunteita kolmen mainoksen aikana reaaliajassa. 

Ensimmäisessä mainoksessa amerikkalainen satiirikko ja koomikko Stephen Colbert mainosti pistaasipähkinöitä. Mainos on lyhyt, ytimekäs ja ennen kaikkea hauska. Katsojat olivat iloisia ja nähtävästi pitivät mainoksessa olleesta Colbertista. 

Toisessa mainoksessa David Beckham juoksi hämmentävän vakavana talojen katoilla yllään vain bokserit mainostaen H&M:n alusvaatteita. Huolimatta Beckhamin hurmaavasta olomuodosta mainos yllätti katsojat ja aiheutti hämmennystä ja jopa ällötystä. Viimeinen mainos oli jatkumoa ensimmäiselle pistaasipähkinämainokselle, ja Colbertin myötä palasi myös katsojien myötämielinen iloisuuskin.

Mainostajille tällainen tieto mainoksen herättämistä tunteista on todella arvokasta. Mitä jos tunneanalyysiin lisättäisiin päätöksentekoarvio? Mitä jos mainostaja saisi heti tietää, kuinka monta uutta ostajaa hän mainoksellaan todennäköisesti saa? Voisiko kone oppia kertomaan, mitkä tunteet johtavat ostopäätökseen? Mielenkiintoista on myös se, riittääkö voimakas brändi ja muistijälki, vaikkei tämän takana ollut tunne olisikaan ollut iloinen. Myös negatiiviset tunteet, kuten huono omatunto tai pelko, voivat johtaa ostopäätökseen. Myötätuntoa taas on jo kauan käytetty esimerkiksi hyväntekeväisyyskampanjoihin osallistumisen motivaattorina. Voisiko kone oppia tuntemaan näiden eri tunteiden vaikutuksen ostopäätökseen tilanteen mukaan?

Koneiden tunneoppiminen on jo nykypäivää. Kysymys on vain siitä, mihin kaikkeen ihminen oppii sitä hyödyntämään.

Hannamari Lakkala

Tutkimusassistentti
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
hannamari.lakkala@utu.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Tietoisuutta tunteisiin työelämässä mittaamisen avulla

Maiju Vuolle & Johanna Lintinen
Tietoisuutta tunteisiin työelämässä mittaamisen avulla

Tunteet vaikuttavat työssä suoriutumiseen, sillä ne ohjaavat toimintaa ja havaintoja, suuntaavat päätöksiä sekä vaikuttavat motivaatioon ja yhteistyökykyyn. Työpaikkaa ei välttämättä koeta aina parhaaksi ympäristöksi tunteiden ilmaisuun, mutta työpaikoilla ja työntekijöillä tulisi olla riittävät valmiudet ja mekanismit tunteiden käsittelyyn. Negatiivisia tunteita ei tulisi torjua eikä vältellä, sillä muuten niiden huono vaikutus voimistuu. Oma työtiimi voi parhaimmillaan kehittyä ympäristöksi, jossa tunteita voidaan ilmaista. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa tiimin suoriutuminen analyyttisistä tehtävistä parani, kun tiimin ihmiset puhuivat keskenään negatiivisista tunteista. Negatiivisten tunteiden on todettu vaikuttavat suotuisasti myös esimerkiksi arviointikykyyn ja muistin tarkkuuteen.

Työssä syntyy paljon tunnehukkaa, jos tunteita ei osata hyödyntää. Jotta tunteita ja erityisesti negatiivisiksi koettuja tunteita voitaisiin paremmin hyödyntää työelämässä, tulisi tietoisuutta työntekijöiden tunteista kehittää. Tietoisuutta on korostettu esimerkiksi edellytyksenä sille, että negatiivinen mieliala voisi vaikuttaa suotuisasti luovuuteen.  Kun työntekijät ovat selvillä tunteistaan, tehdystä työstä saa tunnustusta ja luovuutta arvostetaan, negatiiviset tunteet kannustavat ajattelemaan kriittisemmin ja muodostamaan uusia ja hyödyllisiä ideoita.

Miten sitten tietoisuutta työntekijöiden tunteista ja niiden vaikutuksista voi kehittää ja seurata? Yksi (varsin insinöörimäinen) tapa on lähteä tunnistamaan ja nimeämään tunteita erilaisia mittareita ja teknologisia sovelluksia käyttäen. Nemo-hankkeen tapaustutkimuksessa testattiin kolmenlaisia tunnemittareita: 1) seurattiin viikoittain työyhteisön yhteisiä sekä työntekijöiden omia tunne- ja suorituskykykäyriä Celkee Insight -palvelun avulla, 2) analysoitiin päivittäistä tunneintensiteetin vaihtelua ihon sähkönjohtavuutta mittaavan Moodmetric -sormuksen avulla ja 3) kirjattiin erillisiä tunteita ja niiden voimakkuutta Emotion Tracker -palvelun kautta. Tapaustutkimuksen tarkempi analysointi ja raportointi on vielä kesken, mutta nostamme tässä esiin muutamia havaintoja. Yhden työviikon aikana yhdeksän työntekijää raportoi yhteensä yli 300 tunnetta, joista yleisimmät olivat tuottava, iloinen ja motivoitunut. Kymmenen yleisimmän tunteen joukossa olivat myös pettymyksen ja turhautumisen tunteet. Kaikista raportoiduista tunteista 70% oli positiivisia ja 30% negatiivisia. Negatiivisista tunteista puolestaan suurin osa oli niin sanottuja aktiivisia tunteita.

Viikoittaisen seurannan avulla kerättiin puolestaan noin 300 päivittäistä kokemusta tunteista, aikaansaamisesta ja suorituskyvystä työpäivän loputtua. Nämä havainnot jaoteltiin neljään ryhmään mielihyvän ja energiatason mukaan ja vertailtiin ryhmien suoriutumiskokemuksia. Tyypillisesti aikaansaaminen ja suorituskyky eri ryhmissä koettiin kohtalaiseksi. Suurimman ryhmän muodostivat päivittäiset kokemukset, joissa yhdistyi ‘miellyttävä aktiivisuus’ (65%). Tässä ryhmässä  aikaansaaminen koettiin korkeaksi (37% vastauksista). Selkeästi pienempi ryhmä puolestaan muodostui vastauksista ‘epämiellyttävä aktiivisuus’ (7%), mutta tässäkin ryhmässä jopa 30% raportoi aikaansaamisen olleen korkea.  Matalin aikaansaaminen (64% vastauksista) ja suoriutuminen (80% vastauksista) raportoitiin silloin, kuin koettiin epämiellyttävää epäaktiivisuutta työpäivän aikana. Tämä ryhmä koostui viidesosasta päivittäisiä havaintoja.

Työntekijöiden tunteiden mittaamiseen liittyy monia pelkoja. Tapaustutkimuksemme perusteella suosittelisimmekin, että mittaaminen tulisikin toteuttaa ‘isoveli valvoo’ -asenteen sijaan yrityksen tarjoamana palveluna. Tunteiden mittaamisessa datan hyödyntämisen käyttäjäryhmä on eri. Perinteisiin vuosittaisiin työhyvinvointikyselyihin verrattuna mittaamisen tarkoitus ja tavoitteet siis selvästi muuttuvat - mittausta ei tehdäkään enää johtoa varten vaan työntekijää itseä varten. Mittaustulokset ovat henkilökohtaisia ja vastuu tulosten analysoimisesta ja toiminnan kehittämisestä annetaan enemmän yksilöille ja tiimeille.

Luonnostaan ilmenevillä päivittäisillä negatiivisilla tunteilla voi olla hyviäkin lopputuloksia ja energisoiva voima, kunhan ne eivät pitkity ja jää vallitsevaksi mielialaksi. Jotta negatiivisista tunteista voisi olla hyötyä, tulee ne ensin tiedostaa. Tunteiden hyödyntämiseen ei kuitenkaan ole olemassa oikotietä. Vaikka teknologia saattaa tehdä tunteista hyväksyttävämpiä tai ainakin helpommin lähestyttävämpiä työpaikoilla, ei pelkkä tunnedatan keruu riitä. Tarvitaan myös työntekijöiden omaa tulkintaa ja reflektointia tunteiden vaikutuksesta, keinoja ja tukea käsitellä asioista työpaikalla sekä halukkuutta muuttaa ajattelua ja käyttäytymistä. Hyödyllinen keino tunteiden käsittelyyn on esimerkiksi tarjota valmennusta ja harjoittelua tietoisuustaitojen kehittämiseen.

Mitataanko sinun yrityksessäsi tunteita?

Maiju Vuolle 

Tutkijatohtori, TkT

Tampereen teknillinen yliopisto

Tietojohtamisen tutkimuskeskus Novi

maiju.vuolle@tut.fi

Johanna Lintinen 
Tutkimusapulainen
Tampereen teknillinen yliopisto

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä?