Some-kansa on puhunut – onko kukaan kuunnellut?

Harri Jalonen
Some-kansa on puhunut – onko kukaan kuunnellut?

Digitalisaatio muuttaa arkeamme hämmästyttävällä nopeudella. Yhä suurempi osa valveillaoloajastamme kuluu digitaalisia sisältöjä kuluttaessa ja tuottaessa. Musiikin striimaus, elokuvien katsominen, nettipelit ja yhteisösivustoilla viestittely ovat digitalisaation näkyvimpiä muotoja. Kuten usein ennenkin, nuoret etenevät kehityksen eturintamassa. Vaikka tulevaisuuden ennustamiseen liittyykin aina epävarmuutta, voi hyvin olla, että kymmenen vuoden kuluttua elämme maailmassa, jossa teleporttaamme itsemme kolmiulotteisina paikasta toiseen. 

Digitalisaation puolestapuhujat vertaavat kehitystä höyrykoneen ja sähkön keksimiseen. Digitalisaatioon kriittisesti suhtautuvat pitävät vertausta ennenaikaisena ja varoittavat, että uusien teknisten härpäkkeiden käyttöönotosta tulee helposti itseisarvo. Niin tai näin, digitalisaatiosta on hyvää matkaa tulossa lääke vaivaan kuin vaivaan. Hyvänä ajankuvana hallituksen kärkihanke, jossa kouluja digitalisoidaan tulevina vuosina kymmenillä miljoonilla euroilla.

Entä onko digitalisaatiosta demokratian uudistamiseen? Voisiko digitalisaatio muuttaa kansalaisten kokemusta demokratiasta? Näin uskotaan ainakin presidentti Barack Obaman kansliassa, sillä tällä viikolla lehdissä eri puolilla maailmaa on kerrottu, miten Obama on palkannut joukon Piilaakson nörttejä uudistamaan hallintoaan digitalisaation avulla (ks. esim. Jaakko Lyytisen kolumni Hesarissa tai FastCompanyn alkuperäinen uutinen aiheesta).

Suomessakaan ei olla oltu toimettomina. Avoimessa ministeriössä hyödynnetään joukkoistamista kansalaisaloitteiden tehtailuun ja niiden kehittämiseen. Otakantaa-palvelussa kansalaiset voivat vaikuttaa yhteisiin päätöksiin jo valmisteluvaiheessa. Kehitetyissä digipalveluissa on paljon hyvää, mutta myös puutteita. Puutteella en tässä yhteydessä viittaa palvelujen käytettävyyteen, vaan niiden taustalla olevaan ajatukseen, joka perustuu siihen, että kansalaisille tarjotaan viranomaisen tmv. taholta digitaalinen foorumi, jolla yhteisistä asioista sopii keskustella. Ongelmana näissä palveluissa on se, että ne houkuttelevat kovin harvoja kansalaisia. Esimerkiksi 15.10.2014 otakantaa-palveluun luotu "ennakkoverotuksen jouston lisäämistä" koskeva aloite on poikinut vuoden aikana yhden kommentin.

Voisiko demokratiaa vahvistaa hyödyntämällä kansalaisten Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja muissa some-palveluissa toisilleen jakamia sisältöjä? Jos huoli nuorten kiinnittymisestä kansalaisyhteiskuntaan on todellinen, niin eikö olisi paikallaan pohtia tapoja, jotka ovat nuorille luontevia? 

Jo nyt monet viranhaltijat ja poliitikot ovat somessa aktiivisia vaikuttajia sekä kansalaispalautteen kerääjiä. Myös puolueet harjoittavat perinteisen mediaseurannan ohella enemmän tai vähemmän systemaattista sosiaalisen median seurantaa ja pyrkivät sen avulla aistimaan kansalaisten tuntoja. 

Koska uskon, että sosiaalinen media muuttaa kansalaisten näkemyksiä demokratiasta, uskon myös, että kansalaiset odottavat hallinnon ja erityisesti politiikan toimijoilta aiempaa nopeampaa reagointia. Viimeistään kuluva syksy on osoittanut, miten some tekee valtakunnan politiikoistakin käveleviä aikapommeja, joiden sotkujen siivoamisessa ei pidä aikailla.

Sosiaalisesta mediasta ei ole edustuksellisen demokratian korvaajaksi. Sen täydentäjäksi siitä sen sijaan voi taitavasti käytettynä olla.

Some-seurantaa hyödyntävien demokratiakokeilujen esteenä ei ole ainakaan työkalujen puute. Markkinoilta löytyy lukemattomia tuotteita, joilla voi seurata ja analysoida myös kansalaisten some-keskusteluja. Tämän voi tehdä fiksusti ja kansalaisten yksityisyyttä kunnioittaen. Yksittäisten kansalaisten mielipiteillä on väliä, mutta demokratian kannalta ne muuttuvat olennaisiksi vasta kun niistä muodostuu kansan tai sen osan mielipide. Esimerkit maailmalta osoittavat, että teknologiaa voidaan käyttää myös demokratian tukahduttamiseen. Jo nyt oppivat algoritmit ja tekoäly mahdollistavat monia niistä keinoista, joita George Orwell kuvasi klassikkoteoksessaan Vuonna 1984. Ajatuksia kone ei vielä pysty lukemaan, mutta muutoin kansalaisten tekemisiä saadaan niin haluttaessa selvitettyä hämmästyttävän yksityiskohtaisesti.

NEMO-hankkeessa olemme kehittäneet Sentimentti-työkalun, joka soveltuu somessa jaettavien tunteita ilmentävien sisältöjen automaattiseen luokitteluun. Koneoppimisalgoritmeja hyödyntävä työkalu kykenee luokittelemaan viestejä niiden sisältämän sävyn perusteella kolmeen luokkaan (positiivinen-neutraali-negatiivinen) noin 65–70  prosentin osumatarkkuudella. Monesta työkalun osumatarkkuus saattaa vaikuttaa pieneltä, mutta on kuitenkin kaksinkertainen kun sitä vertaa tulokseen, jonka saisi kolikkoa heittämällä.

Kokeilimme Sentimentti-työkalun sovellettavuutta yhteiskunnallisesti virittyneeseen some-keskusteluun. Keräsimme työkalun avulla suomenkielisiä twiittejä toistaiseksi karilla olevasta yhteiskuntasopimuksesta ja perjantaina 18.9. järjestettävästä mielenilmaisusta hallituksen esittämiä säästöjä kohtaan. Ajanjaksolla 9.-18.9. (klo 8:00) Twitterissä julkaistiin kaikkiaan 10 661 viestiä, joissa oli yksi tai useampi seuraavista käyttämistämme hakusanoista ’yhteiskuntasopimus’, ’lakko’, ’yleislakko’, ’mielenilmaisu’, ’mielenilmaus’. Hakusanoja lisäämällä viestien määrä olisi luonnollisesti kasvanut. Jo rapiat 10 000 twiittiä antaa kuitenkin mahdollisuuden tehdä erilaisia analyysejä.

Seuraavassa muutama poiminta:

1) Yhteiskuntasopimusta ja mielenilmaisua käsittelevien twiittien yleissävy on negatiivinen. Otokseen kuuluvista 10 661 twiitistä Sentimentti-työkalu luokitteli negatiivisiksi 43 prosenttia, positiivisiksi 12 prosenttia ja neutraaleiksi 45 prosenttia.

2) Kun tarkastellaan twiittien alueellista sävyjakaumaa, Sentimentti-työkalu kertoo, että esimerkiksi Oulussa (45,8 %), Kuopiossa (45,2 %) ja Brysselissä (46,0 %) julkaistut twiitit ovat jonkin verran negatiivisempia, kuin vaikkapa Tampereella (41,0 %) ja Turussa (41,2 %).

3) Positiivisia ja negatiivisia tunteita ilmentäviä twiittejä lähetetään eniten iltapäivisin klo 14–16 välisenä aikana. Toinen päivittäinen piikki osuu klo 20.30–22.30 välille. Lähes 70 prosenttia otokseen kuuluvista viesteistä lähetettiin em. ajankohtina.

4) Ahkerimmat viisi twiittaajaa viestittelivät kukin hieman yli 100 kertaa. Näiden joukkoon eivät kuulu sen enempää Tuomas Enbuske kuin Alexander Stubbikaan.

5) Ukrainan Donetskissa, Italian Lampedusassa tai Syyrian Homsissa ei ole seurantajaksolla twiitattu lainkaan suomalaisten mielenilmaisusta.

Edellä mainittujen tietojen kaivaminen kävi nopeasti, sillä aikaa kului vain kymmenkunta minuuttia.

Ironia, sarkasmi ja muut ilmaisumuodot heikentävät sisältöjen tietokonepohjaisen luokittelun osumatarkkuutta. Uskon kuitenkin, että kansalaisten mielipiteiden reaaliaikaisella kuuntelemisella on merkitystä. Selvää on, että demokratiaa ei voi perustaa siihen, miten ihmiset sosiaalisessa mediassa avautuvat. Yhtä selvää on se, että uudet tavat synnyttävät aina vastarintaa. Gallupeihinkin suhtauduttiin aluksi melko penseästi. Sittemmin niistä on tullut vakiintunut osa demokraattisia järjestelmiä.

Kun nörtin valjastaa demokratian rakentamiseen, seurauksena voi parhaimmillaan olla kansanvallan renessanssi.

Harri Jalonen

yliopettaja, dosentti, FT
Turun ammattikorkeakoulu
harri.jalonen@turkuamk.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä?