Seuraa minua! Tai... älä ehkä sittenkään

Kristina Paljakka
"Seuraa minua! Tai... älä ehkä sittenkään"

“Social Mention allows you to easily track and measure what people are saying about you, your company, a new product, or any topic across the web's social media landscape in real-time.”

Yllä oleva teksti on Social Mention -palvelun lupaus toimia sukellusveneenä valtavassa ja vellovassa sosiaalisen median valtameressä. Palvelun avulla kuka tahansa voi hakusanojen avulla louhia, mitä hakukohteesta on maailman sosiaalisissa medioissa sanottu. Palvelu laskee omilla algoritmeillaan hakusanan vahvuutta (millä todennäköisyydellä sana on mainittu viimeisen 24 tunnin sisällä), intohimoa (missä määrin sanan mainitsijat ovat aina samoja ihmisiä), saavutettavuutta (yksittäisten sanan käyttäjien määrä) ja sävyä (ovatko maininnat sanasta positiivisia vai negatiivisia) kuvaavat arvot. Lisäksi on mahdollista saada tietää, miten monta kertaa sana on mainittu ja milloin viimeksi, mitä avaintermejä sanaan liittyy, ketkä sanaa ovat käyttäneet eniten, sekä missä sosiaalisen median kanavassa maininnat ovat ilmestyneet. (www.socialmention.com)

Etsin NEMO-projektin puitteissa tietoa sosiaalisen median monitoroinnista ja valikoituneen tiedon käytön eettisistä pelisäännöistä. Jo tiedonhakuprosessin alkuvaiheessa kävi hyvin nopeasti selväksi, että tieteellinen tutkimus aiheesta on vielä täysin lapsenkengissä; useista eri tietokannoista erilaisilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä osumia löytyi vain muutama, jotka nekään lopulta eivät edes osoittautuneet hyödyllisiksi aiheen kannalta. Aihe siis todellakin on koskematon lumihanki ensimmäisiä jalanjälkiä odottaen.

Tieteellisen tutkimuksen puutteesta huolimatta erilaisia työkaluja sosiaalisen median mittaamiseen ja analysoimiseen on yrityksille ehditty jo kehitellä monenlaisia; kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Social Mention, johon törmäsin tiedonhakua tehdessäni. Vaikuttaa ihan hyödylliseltä työkalulta, jos yrityksiltä tällaiseen etsintään liikenee aikaa ja kiinnostusta. Ajan hengessä tämänkin palvelun voi toki ulkoistaa; Google näyttää pursuavan erilaisia palveluntarjoajia, jotka tarjoavat helppoa apua sosiaalisen median analysointiin. Materiaalintynkää monitoroinnin tutkimukselle siis ainakin olisi, erilaisten tietovuotokohujen nostattamista keskusteluista puhumattakaan.

Vaikka Facebookin kaatumisesta uhotaan jo monella taholla, ei sosiaalisen median jalansija näytä kuitenkaan nykyisessä tietoyhteiskunnassa kaventuneen. Päinvastoin, erilaisia some-alayhteiskuntia on jo niin paljon, että tuntuu, ettei kukaan voi millään olla mukana jokaisessa. Saattaapa ollakin, että sosiaalisen median eriytyminen jatkuu entisestään, ja eri palvelut profiloituvat erilaisiin käyttäjiin: Facebook tavallisille tallaajille, jotka haluavat pitää yhteyttä vanhojen koulukavereidensa kanssa; Twitter aktiivisille ja näpsäköille ajatusgeneraattoreille; Pinterest ahkerille pikaphotoshoppaajille; Instagram erityisesti nuorisolle ja LinkedIn ammattilaisille verkostoitumis- ja työnhakukoneeksi ja niin edelleen.

Sosiaalisten medioiden erottuminen helpottaa ehkä käyttäjiä, mutta saattaa vaikeuttaa aiheen tutkimista. Ovatko esimerkiksi alaikäisen harmistuksenpurkaus Facebookissa tai mielipidevaikuttajan tiukka palaute Twitterissä jonkin yrityksen tarjoamasta palvelusta samanarvoisia tai vertailukelpoisia yrityksen kannalta? Mitä sosiaalisia medioita yritysten kannattaisi seurata? Miten liukuva käsite sosiaalisen median monitoroinnin eettisyys on? Sanavalmiit mielipidejohtajat voivat olla hyvinkin mielissään, jos yritykset seuraavat heidän julkaisujaan ja analysoivat niitä liiketoimintansa parantamiseksi. Mummuikäinen somettaja taas voi olla erittäin huolissaan tietoturvansa puolesta, eikä haluaisi jakaa kokemustaan kuin virtuaalisten ystäviensä kanssa.

Onko sosiaalisen median monitorointi sitten eettistä? Toiset ovat sitä mieltä, että kyllä; itsehän julkaisijat ovat tarinansa kirjoittaneet kaikkien nähtäville. He ovat valinneet esiintyä omalla nimellään tai nimimerkillään internetissä ja seistä sanojensa takana. Sanan- ja mielipiteenvapauden sanotaan olevan voimassa virtuaalisessakin ympäristössä. Toiset taas ovat kieltävällä kannalla; sosiaalisessa mediassakin kuulijansa pitää saada valita, eikä yrityksillä ole lupa käyttää tietoa, johon sitä ei erikseen ole valtuutettu. Toisaalta yritysten on mahdotonta pyytää lupa erikseen kaikilta siitä puhuvilta käyttäjiltä tiedon analysointia varten. Jotkut käyttäjät kokevat maailman olevan sosiaalisen median ansiosta globaali, rajaton, avoin ja yhtenäinen yhteisö, jossa tieto saa ja pitää virrata. Toiset taas ovat huolissaan valvovasta isoveljestä ja digitaalisen jalanjälkensä kontrolloinnin mahdottomuudesta.

Niin tai näin, selvää on joka tapauksessa, että ala on vielä hyvin tuntematon, eikä se ole saavuttanut lopullista muotoaan, jos sitä koskaan tulee tekemäänkään. NEMOlle siis todellakin löytyy tarvetta suunnannäyttäjänä tässä muuttuvassa sosiaalisessa maailmassa.

Kristina Paljakka

Kauppatieteiden ylioppilas
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
khmpal@utu.fi


NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Kateus on paitsi inhimillistä myös hyödyllistä

Harri Jalonen
Kateus on paitsi inhimillistä myös hyödyllistä

Kateus on yksi ihmisen perustunteista. Vaikka kateuden tunnistavat kaikki, vain harva myöntää sen vaikuttavan omaan toimintaansa. Tämä on ymmärrettävää, sillä kateuteen liittyy sen kohteena olevan toimijan panettelua ja vastoinkäymisestä iloitsemista. Ikäviä asioita, joita ei mielellään itsessään näe. Yksi länsimaisen filosofian jättiläisistä, Immanuel Kant (1724–1804) määritteli kateelliset ihmiskunnan vihollisiksi.

Usein väitetään, että kateus on suomalaisten perisynti. Onko näin? On, jos uskoo kieli poskessa ylläpidettyä Hikipedia-sivustoa. Sivuston Björn "Nalle" Wahlroosia käsittelevässä artikkelissa esitetään, että Nallen arvostelu johtuu siitä, että miehellä on niin paljon rahaa. Kateuden ilmapiirissä Nallella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää kirjansa Ruotsiin.

Mahdollista tietysti on, että Nalleen kohdistuva tunne ei ole ensisijaisesti kauteutta, vaan inhoa, joka kumpuaa siitä, että miehen julkiset esiintymiset ovat loukanneet joidenkin kansalaisten oikeudentuntoa.

Kateus on suosittu argumentti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kouluesimerkistä käy väittely varakkaiden verokohtelusta ja erityisesti perintöverosta. Pääministeri Alexander Stubb on määritellyt perintöveron lähtökohtaisesti kateusveroksi, jolla on talouteen negatiivisia vaikutuksia, kun taas valtiovarainministeri Antti Rinteelle perintövero edustaa oikeudenmukaisuutta ja valtiolle tärkeää tulolähdettä. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että siinä missä Stubbin näkemys heijastelee suomalaista sananlaskua "kateus vie kalatkin järvestä", Rinteen logiikka rakentuu ajatukselle, jossa kateus nähdään yhteiskuntarauhaa uhkaavaksi voimaksi, jota voidaan ja jota pitää suitsia huolehtimalla siitä, että kateutta synnyttävää eriarvoisuutta ei ole liikaa. Niin tai näin, perintöverokeskustelu osoittaa osaltaan, että kateus on aina katsojan silmässä.

Tiede-lehden Mikko Puttosen mukaan kateus ei ole pelkästään suomalaisille ominainen piirre. Puttonen muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa kärsitään kuninkaallisesta kateudesta, den kungliga avundsjukan. Puttosen haastattelema Työterveyslaitoksen tutkija Susanna Lundell epäileekin, että kateudesta vapautuminen edellyttäisi erakoitumista. Tämäkään ei välttämättä auttaisi, sillä ihmisellä on siinäkin tapauksessa tallella kyky kuvitella, kuinka hyvin toisilla menee. Tässä mielessä kateus on vähän kuin brändi – ei objektiivinen kohteensa ominaisuus, vaan katsojan mielessä oleva kuvitelma.      

Kateus voi olla myös voimavara. Esimerkiksi Yhdysvaltain talouden dynamiikkaa voidaan selittää kateudella. Tiedättehän, naapurin uusi auto ei syökse normiamerikkalaista masennukseen, vaan kannustaa tätä ponnistelemaan enemmän voidakseen ostaa samanlaisen – tai mieluummin jollakin ulottuvuudella mitattuna paremman ajopelin. Kulutuskilvoittelu ei ole tietenkään amerikkalaisten yksinoikeus. Samanlaista "näyttämisen halua" on ainakin kansanperinteen mukaan esimerkiksi Pohjanmaalla. Kateus on konsumerismille – kulutukseen perustuvalle talouskasvulle välttämätön polttoaine.

Kateudella voi olla hyödyllinen puolensa myös yhteiskunnallisessa kehityksessä. Yksilöiden ohella kateutta voi esiintyä yhteisöjen ja kansojen välillä. Hesarin Vesa Sirenin (HS 21.8.14) oivaltavassa kolumnissa kerrotaan, miten israelilainen kirjailija Amos Oz uskoo kateuteen, jota hän pitää tunteista inhimillisempänä. Ozin mukaan Länsirannan Ramallahista ja Nablusista tulisi muokata Israelin ja kansainvälisen yhteisön tuella hyvinvoinnin ja vapauden tyyssijoja. Näin siksi, että palestiinalaiset näkisivät, miten paljon parempaa elämä on siellä, missä Hamas ei johda. Tämä saisi Ozin mukaan gazalaiset janoamaan Länsirannan asukkaiden etuoikeuksia ja hankkiutumaan eroon Hamasista kuten romanialaiset aikanaan Ceausescusta.

Kateus on ongelma, jos se saa ihmiset käpertymään itseensä ja unohtamaan, että toisten menestyminen ei välttämättä ole pois itseltä. Jos taas kateus toimii energisoivana voimana, seurauksena on parhaillaan reilua kilpailua, jonka hyödyt leviävät laajalle yhteiskuntaan.

Yrityksen näkökulmasta olennaista on kysyä, millaista kateutta sen tuotteet ja palvelut niiden ostajien vaikutuspiirissä olevien keskuudessa synnyttävät. Ei nimittäin ole yhdentekevää, herättääkö tuote positiivista kateutta, joka kannustaa ostamaan vai liittyykö siihen elementtejä, joka saa ihmiset sulkemaan kukkaronsa nyörit. 

Tiedätkö sinä millaista kateutta yrityksesi tuotteet ja palvelut synnyttävät?

Harri Jalonen

yliopettaja, dosentti, FT
Turun ammattikorkeakoulu
harri.jalonen@turkuamk.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Koirakin voi pahoittaa mielensä

Laura Heinonen
Koirakin voi pahoittaa mielensä 

Lemmikinomistajien ostokäyttäytymiseen liittyvien tutkimusten mukaan (esim. Sandberg & Heinonen, 2013) tunteilla on erityisen suuri rooli lemmikkiin liittyvien ostopäätösten tekemisessä. Tunne on usein kaksijakoinen; lemmikille voidaan ostaa jokin mieluinen lelu, josta sen tiedetään pitävän. Samalla kuitenkin saatetaan ostaa myös itselle parempaa omaatuntoa, koska tunnetaan syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että koira on joutunut olemaan pitkiä päiviä yksin kotona.

Kuluttaminen lemmikkeihin on kovassa kasvussa ympäri maailmaa. Suosituin lemmikki on edelleen ihmisen parhaaksi ystäväksikin kutsuttu koira, joita Suomessa on yli 600 000 yksilöä. Lemmikkisektori seuraa ihmispuolen trendejä muutamien vuosien viiveellä. Useille koiraharrastajille gluteenittomat koiranruuat, lisäravinteet, juoksumatot ja fysioterapiat ovat arkipäivää, vaikka koirista tietämätön henkilö saattaa yhä kuitenkin nostella kulmakarvojaan tällaisista höpötyksistä kuullessaan.

Totuus on kuitenkin se, että globaali lemmikkiala tarjoaa isoja bisnesmahdollisuuksia. Markkinan arvo oli vuonna 2013 noin 25 miljardia euroa. Erityisen voimakkaassa kasvussa viime vuosina ovat olleet wellness-sektorin tuotteet ja palvelut. Ihmisten kiinnostus hyvinvointiin on lisääntynyt ja lemmikistä pidetään usein jopa parempaa huolta kuin omasta itsestä. Alalla toimiville yrityksille tämä bisnes on kiitollista siinäkin mielessä, että tilastojen mukaan huonoina talousaikoina satsaaminen lemmikkiin vain lisääntyy ja esimerkiksi koirien rekisteröintimäärät kasvavat.

Koiranomistajia voidaan kategorisoida sen mukaan millaisia tunteita heillä on lemmikkiään kohtaan ja mistä tekijöistä koiran arvo omistajalleen muodostuu (Sandberg & Heinonen 2014). Karkeasti ajatellen metsästäjälle hirvikoira on työväline, jota ei inhimillistetä. Koira on otettu tiettyä tarkoitusta varten ja mikäli se ei lunasta paikkaansa tässä tehtävässä, on mahdollista että koirasta luovutaan ja ostetaan uusi koira tilalle. Toisessa ääripäässä ovat ihmiset, joille koira on vääristyneellä tavalla kaikki kaikessa ja sen jokainen toive toteutetaan. Harvinaista ei ole esimerkiksi se, että jopa omakotitaloja suunnitellaan koirien tarpeiden mukaisesti. Liiallisen inhimillistämisen seurauksena koirilla saattaa esiintyä käytöshäiriöitä ja ne voivat mm. kärsiä ylipainosta. Koirasta saattaa olla vaikea luopua vaikka sen terveystilanne jo edellyttäisi koiran saattamista autuaammille maille, siitäkin huolimatta, että seurakunnissakin järjestetään nykyisin lemmikeille hartaustilaisuuksia.

Alan yritykset tuntevat hyvin erilaiset asiakassegmenttinsä ja pystyvät tarjoamaan erityyppisille koiranomistajille erilaisia tuotteita ja palveluita.  Palveluiden ja tuotteiden kirjo lisääntyy koko ajan. Aktiivinen koiraharrastus näkyy myös muussa kuin lemmikkitarvikkeiden kulutuksessa. Jos huushollissa on 8 koiraa, on perheen koti todennäköisesti maaseudulla ja kulkupelinä joku muu kuin pieni kauppakassiauto. Lomamatkat suunnataan lemmikkiystävällisiin hotelleihin. Kysymyshän on elämäntavasta joten tällöin ei ole niin nokonuukaa minkä verran siihen koiraan euroja kuluu. 

Koira on usein myös ihmisen paras treenikaveri, 
kuvassa Ässä ja blogin kirjoittaja melontaretkellä. 

Tunnettu eläintenkouluttaja Tuire Kaimio on todennut, että myös koirilla on tunteita mutta ihmisen on vaikea ymmärtää miltä koirasta oikeasti tuntuu. Toisaalta koira on myös opportunisti ja oppinut ajan saatossa, että ihmisten suosioon kannattaa pyrkiä. Koira oppii kokemustensa kautta - ”Viimeksi kun kerjäsin ruokapöydän ääressä sain makkaranpalan, joten kerjäänpä tänään toisenkin kerran ”.

Väittävät asiantuntijat mitä hyvänsä, niin edelleen suurin osa meistä koiraihmisistä voi vakuuttaa huomanneensa kuinka koira on pettynyt, kun se ei esimerkiksi olekaan päässyt mukaan ulkoilemaan muun perheen kanssa. Omistaja on joutunut sulkemaan oven koiran nenän edestä tuntien samalla kurjaa oloa siitä, että aiheutti lemmikille pahan mielen.

Käy siis niin, että mahdollisesti kuvittelemamme koiran negatiivinen tunne johtaa vastaavaan negatiiviseen tunteeseen meissä itsessämme ja vaikuttaa lopulta meidän ostokäyttäytymiseemme positiivisesti.  Ja lopputulemanahan kaikki ovat tyytyväisiä; koira sai lelunsa, omistaja paremman omatunnon ja lemmikkialalla kassa jälleen kilahti.

Laura Heinonen

Lehtori, KTT, Start-up yrittäjä
Turun ammattikorkeakoulu  
laura.heinonen @ turkuamk.fi
www.fitdog.fi

NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä?