16.3.2015

You want to believe



Pyry Siirto
You want to believe

Tiesitkö että lentokoneiden tiivistymisvanat ovatkin kemikaaleja, joilla pyritään vaikuttamaan ilmastoon ja jopa kontrolloimaan väestöä? Maailmaa hallitsee juutalaisten pankkiirien ja Bilderberg-ryhmittymän muodostama salaseura, joiden tavoitteena on Uusi Maailmanjärjestys, eli New World Order (NWO).

Edellä mainitut ovat internetin keskustelupalstoilla silloin tällöin vastaan tulevia salaliittoteorioita. Lähiaikoina varsinkin NWO-teoria on tullut hyvin suosituksi. Tähän ilmiöön lienee vaikuttanut ainakin Alex Jones, joka on perustanut aiheen ympärille suositun verkkosivuston ja oman radio-ohjelman. YouTubessa Jonesilla on yli 788 000 tilaajaa ja internetsivustolla käy kuukaudessa 11,5 miljoonaa vierailijaa. Radio-ohjelma Alex Jones Show on noin sadan kanavan ohjelmistossa kautta Yhdysvaltojen.

Aiheen ympärille kerääntyvät ihmiset tukevat toistensa näkemyksiä ja kokevat olevansa koko ympäröivää yhteiskuntaa vastaan. Jopa musiikkivideot ovat heidän mielestään täynnä symbolisia vihjeitä tulevasta maailmanvalloituksesta. Keskenäänkin ristiriitaisia salaliittoja saatetaan julistaa kovaan ääneen muun kansan tietoisuuteen, sillä erilaisetkin näkemykset vahvistavat olettamusta oikean johtolangan perässä olemisesta. Rationaalisetkaan vastaväitteet tai todisteet eivät saa totista salaliittoteoreetikkoa luopumaan teoriastaan, vaan korkeintaan hieman muuttamaan näkemystään. Saattaa myös olla, että monelle taitavalle manipulaattorille seuraajien huomio on sosiaalisesti niin tärkeää, ettei yhteisöä koossa pitävästä tekijästä halutakaan luopua.

Salaliittojen suosion perustana on usein epäluottamus omaan hallitukseen ja pettymys omaan elämään. Internetin massiivinen tietomäärä ei olekaan yhdistänyt kansakuntia, vaan myös toimittanut turvallisuutta etsiville yksilöille vääriä uhkakuvia ja ruokkinut epäuskoa yhteiskuntaan. Netistä ei välttämättä etsitäkään tietoa, vaan omaa mielipidettä tukevaa sisältöä. Tutkimusten mukaan salaliittoteoriat ja luottamuksen puute hallitusta kohtaan lisäävät auktoriteettien halveksuntaa, sekä vähentävät äänestysaktiivisuutta. Ihminen etsii jatkuvasti kognitiivisia vihjeitä hyväksyttävästä sosiaalisesta käytöksestä yhteisössään. Vähemmistön mielipiteelläkin on kuitenkin merkitystä ja usein sitä kuuntelevat ensimmäiseksi yhteiskunnan vähäosaisimmat. Hylkiöksi itsensä kokeva voimaantuu ollessaan sisäpiirissä ison asian äärellä.

Eikä väestön mieliin vaikuttaminen jää pelkästään yksittäisiin toimijoihin, vaan lännen rahanahneen ja ilkeän eliitin väitettyä maailmanvalloitusalaliittoa hyödynnetään myös propagandaan valtiollisten toimijoiden käyttämänä. Varsinkin Ukrainan konfliktin aikana disinformaation määrä sosiaalisessa mediassa on moninkertaistunut. Suomessakin on näitä sivustoja. Ainakin Donetskin kansantasavalta isoveljineen ja erilaiset kansalaismediat ovat pyrkineet aiheuttamaan hajaannusta väestön joukossa. Myös Putinin salaperäinen katoaminen on synnyttänyt mitä villeimpiä huhuja.

Yhdysvalloissa salaliittoteoriat koetaan jo kansalliseksi uhaksi ja Fergusonin tapaiset selkkaukset vain lisäävät vettä myllyyn.  Hallituksen mielikuva on kärsinyt myös poliisin militarisaatiosta. Kaikki on kuitenkin kiinni kontekstista ja aseen käytön kulttuurista. Amerikassa poliisi joutuu ajoittain taistelemaan hampaisiin asti aseistautuneita pankkiryöstäjiä vastaan (esim. North Hollywood shootout), kun taas Italiassa sotilaspoliisi Carabinieri partioi katuja nykyisin melko rauhassa. Valtiovallan – kuin myös yritysten – tulisikin keskittyä herättämään luottamusta myös tietoverkoissa. Nopean tiedonsiirron aikana huhut saavat nopeasti siivet ja reagointiaika vähenee.

Loppupeleissä salaliittoteorioiden olemassaolo saattaa huonoista puolistaankin huolimatta kertoa myös avoimesta keskustelukulttuurista. Avoin internet ei ole itsestäänselvyys maailmassa. On kuitenkin käyttäjien valinta mihin suuntaan se kehittyy. Lähdekritiikki ja rationaalinen ajattelu ovat avainasemassa.


Pyry Siirto

Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulusta valmistunut tradenomi, joka työskentelee markkinointisuunnittelijana yrityksissä Enter SystemSolution Oy ja Names.fi

pyry.siirto@enter.fi



NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 
 

Ei kommentteja: