NEMO-hankkeen esittely

29.2.2016

Kuka pelkää uutta teknologiaa?

Harri Jalonen
Kuka pelkää uutta teknologiaa?


Älykännykät ovat haitaksi lasten fyysiselle ja henkiselle kehitykselle. Ne turmelevat sekä mielen että ryhdin. Kännykät ovat syyllisiä keskittymisongelmiin ja lisäävät koulukiusaamista. Kyynisimmät ennakoivat, että soteuudistus on lastenleikkiä verrattuna niihin haasteisiin, joita syntyy, kun kävelevät zombiet tulevat polvi- ja lonkkaleikkausikään. Teinien kohdalla kännykät ovat suoranaisia helvetinkoneita, sillä ne tukahduttavat sukupolvien väliset keskusteluyrityksetkin.

Vai onko sittenkin kysymys siitä, että me aikuiset emme ole oivaltaneet niitä mahdollisuuksia, joita älykännyköihin liittyy? Pelkäämmekö laitteita, koska emme oikein tiedä (tai välitä), miten niitä voi käyttää oppimisen tukena ja ystävyyssuhteiden luomisessa ja vahvistamisessa?

Älykännyköiden ympärillä vellovassa keskustelussa ei ole oikeastaan muuta uutta kuin se, että mielipiteitä jakavana asiana ovat juuri kännykät. Ihmiskunnan historia ei tunne kovin montaa teknologiaa, jotka olisi otettu vastaan varauksettomasti ja ilman epäilyjä. Usein uuden teknologian on pelätty olevan vanhan tuho. Television keksimisen piti merkitä loppua radiolle ja elokuvateattereille. Molemmat ovat muuttuneet, mutta voivat edelleen melko hyvin.

Sosiologi Everett Rogers (1931–2004) on tunnettu innovaatiotutkijoiden parissa. Rogers kirjoitti järkälemäisen The Diffusion of Innovations -kirjansa ensimmäisen laitoksen jo vuonna 1962. Lukuisten uusintapainosten myötä kirja nousi 2000-luvun alkuvuosina yhteiskuntatieteellisessä sitaattirankinglistassa toiseksi lainatuimmaksi teokseksi. Hyvästä syystä, sillä Rogers havainnollisti, miten teknologioiden leviäminen noudattaa teknologiasta riippumatta hämmästyttävällä tavalla s-kirjaimen muotoista käyrää. Olipa kysymys uudesta maanviljelytekniikasta, perhesuunnittelun uusista käytännöistä tai syövän uusista hoitomuodoista, niiden leviäminen riippuu ratkaisevasti ennakkoluulottomista ja kokeilunhaluisista edelläkävijöistä (innovators), jotka saavat mukaansa joukon aikaisia omaksujia (early adopters). Teknologian leviäminen nopeutuu, kun ihmiset vakuuttuvat riittävästi sen toimivuudesta. Harva teknologia saavuttaa kuitenkaan 100 prosentin penetraatiota. Vastarannankiiskiä löytyy aina. Vaikka Suomessakin on matkapuhelinliittymiä kaksi kertaa enemmän kuin ihmisiä, silti joukossamme on tuhansittain täysi-ikäisiä kansalaisia, joilla ei ole ensimmäistäkään kännykkää.

Epäilevä suhtautuminen uuteen on ollut ihmislajin olemassaololle välttämätön ominaisuus. Sanoohan jo vanha sananlaskukin, että parempi varoa kuin katua. Terve epäily on tarpeen, mutta muuttuu ongelmaksi, jos siitä tulee tapa. Rogers kutsui uusiin teknologioihin nuivasti suhtautuvia myöhäisiksi omaksujiksi (late majority) ja jahkailijoiksi (laggards). Oma kokemukseni on, että erityisesti jahkailijoissa on paljon ihmisiä, joiden penseys teknologiaa kohtaan on periaatteellista. Kun teknologia nähdään vihollisena, argumentit kyllä löytyvät. Väkivaltaiset videopelit ovat vaarallisia, koska ne saavat pelaajansa agressiiviksi. Syy–seuraus-suhde nähdään niin ilmeisenä, että sitä ei tarvitse sen enempää edes perustella.

Vaikka uskonkin, että informaatioteknologia on tehnyt elämästä hauskempaa ja vaivattomampaa, uusilla teknologioilla on myös kääntöpuolensa. Läppärit, tabletit ja kännykät ovat osaltaan hämärtäneet työn ja vapaa-ajan välistä rajaa. Monelle on arkea, että meileja luetaan ja niihin vastataan myös iltaisin ja viikonloppuisin. Eräässä tutkimuksessa haastatellut työntekijät kertoivat käyttävänsä arki-iltoinaan 23 minuuttia työsähköposteihin. Viikonloppuisin aika kasvoi 42 minuuttiin ja lomalla 43 minuuttiin per päivä. Joidenkin kohdalla kysymys on todennäköisesti pakkomielteestä, joka edellyttää kauan kestäessään ja pahaksi äitiyssään hoitoa. Tutkijat puhuvat teknostressistä (technostress). Stressille altistuvat erityisesti ihmiset, jotka pelkäävät jäävänsä jostakin heille merkityksellisestä paitsi, jos eivät ole jatkuvasti ja reaaliaikaisesti tavoitettavissa. Tehokkaimmallakin multitaskaajalla on rajansa, jonka ylittämisestä ei hyvää seuraa.

Uusien tietojärjestelmien ja sovellusten käyttöönotto jakaa työyhteisössä mielipiteitä. Myöhäiset omaksujat ja jahkailijat aiheuttavat päänvaivaa, mutta ongelmia syntyy myös edelläkävijöiden innokkuudesta.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Monideepa Tarafdarin, John D'Arcyn, Ofir Turelin & AshishGuptan tutkimuksen mukaan informaatioteknologia on liian arvokas jätettäväksi yrityksen tietohallinnon hoidettavaksi. Tutkijat peräänkuuluttavat ylimmän johdon vastuuta. Yksi tärkeimpiä johdon tehtäviä on tiedostaa, että teknologia altistaa yrityksen uudentyyppisille riskeille. Tietovuodot ja -murrot ovat näistä helpoimmin ymmärrettäviä. Vaikeammin tunnistettavia ja ehkäistäviä ovat ongelmat, jotka syntyvät siitä, että tunnolliset ja hyvää tarkoittavat työntekijät tulevat liian riippuvaiseksi teknologiasta.

Erityisesti tietotyössä vapaa-ajan ja työn välinen raja vaatii johdolta jatkuvaa valppautta. Sähköpostittomat päivät tai yrityksen tietojärjestelmiin pääsyn estäminen ilta- ja yöaikaan voivat auttaa hetkeksi, mutta eivät ole kestävä ratkaisu. Tärkeää olisi oivaltaa, että kysymys on kulttuurista eli niistä perususkomuksista, jotka yritys on keksinyt, löytänyt tai kehittänyt sopeutuakseen ja pärjätäkseen markkinoilla (väljästi Edgar Scheiniä mukaillen). Yrityskulttuuri ei ole johdon määriteltävissä, mutta esimerkin voimaa ei silti pidä aliarvioida. Johdon tulisi viestiä selvästi, että tavoitettavuus ja nopea reagointi ovat tärkeitä asioita, mutta eivät ainoita hyvän työntekijän ominaisuuksia. Joskus on hyvä ottaa etäisyyttä asioihin ja miettiä kaksi kertaa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Samalla tulee kuitenkin varmistaa, että yrityksen tietohallintokäytännöt eivät aseta tarpeettomia esteitä edelläkävijöiden kokeiluille. Kieltämisen sijaan edelläkävijöitä tulisi kannustaa kokemustensa - sekä hyvien että huonojen - jakamiseen. Vain näin yritys voi nopeuttaa sekä toimivaksi osoittautuvien teknologioiden käyttöönottoa että kehnojen hylkäämistä.


Miten sinun yrityksessäsi vierastetaan uutta teknologiaa?

Harri Jalonen 
yliopettaja, dosentti, FT
Turun ammattikorkeakoulu
harri.jalonen@turkuamk.fi



NEMO-hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: miten ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita voidaan hyödyntää eettisesti kestävällä tavalla asiakaskokemusten ja työilmapiirin parantamisessa, yhteiskuntavastuun viestimisessä sekä kasvun, innovaatioiden ja jopa uusien liiketoimintamallien lähteenä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti